CV | Näyttelyt | Yhteystiedot
I ENJOY MY MINIMAL, Galerie Anhava, Helsinki,
2008
Kaikki Jannen kaverit kokoontukaa
Tutustuin Janne Räisäseen (1971) sillä tavalla, että menin voimakkaassa
humalassa kehumaan hänen esikoisnäyttelyään, minkä olisin voinut tehdä
selvinkin päin. Tapahtuma-ajankohta oli 1990-luvun puoliväli ja olemme
edelleen ystäviä. Räisäsen maalaukset ovat olleet koko ajan melkoisten
muutosten kourissa, mutta ne vetoavat minuun edelleen vastustamattomalla
tavalla, joka muistuttaa ihastumista. Jannen maalaukset ovat hauskoja,
fiksuja ja ehdottoman seksikkäitä. Niiden houkuttelevuus perustuu niiden
hurmaavaan avoimuuteen ja monipuolisiin ulkoasuihin. Räisänen kuvaa itse
ystävyyden merkitystä seuraavasti: " Pidän myös siitä, että minulla on
ystäviä ympärillä, kotona ja muualla. Minna on tärkeä hahmo ja paras kaveri.
Karismaattisilta ystäviltäni (ja ystävistä) saan paljon vaikutteita työskentelyyni.
Kaverit on parasta mitä voi olla."
Räisänen on tiheiden taideteosten tekijä, sillä Räisäsen maalaukset pullistelevat
erilaisia merkityksiä. Esimerkistä käy I Enjoy My Minimal (2006) viittaa
taiteilijan mukaan minimal techno -musiikkiin, mutta se on mahdollista
tulkita myös ironiseksi (?) kommentiksi Räisäsen oman maalaustyylin runsaudesta.
Hänen teoksensa tunnistaa kyllä poikkeuksetta, mutta mihin tämä tunnistaminen
perustuu, onkin jo monimutkaisempi kysymys. Periaatteessa hän ammentaa
ekspressiivisestä maalausperinteestä ja 1970-luvulla alkunsa saaneesta
bad painting -tyylistä, jonka tunnetuimmat nimet David Salle, Jean-Michel
Basquiat ja Julian Schnabel sekoittelivat teoksissaan korkeaa ja matalaa
kulttuuria huonolla-hyvällä maulla. Räisänen on ennättänyt 1990-luvulla
mukaan pahan maalaamisen uuteen nousuun, mutta hänen työskentelynsä lähtökohdat
ovat hyvin moninaisesti niin kuvataiteen, kirjallisuuden, musiikin kuin
viihteen maailmoissa.
Räisänen pitää nykyään itseään ensisijaisesti käsityöläisenä ja työskentelee
sen mukaisesti. Hänelle maalaukset ovat mitä suurimmassa määrin materiaalisia
objekteja, joiden valmistaminen on tutustumista erilaisiin materiaaleihin.
Teosten raaka-aineet ohjaavat vahvasti hänen työskentelyään, joka perustuu
yrityksen ja erehdyksen logiikkaan. Taiteilija on jo pitkään lähestynyt
maalauspohjiaan useasta suunnasta, joten Räisäsen kankaat kieppuvat usein
ympäriinsä ja lopulta valmis maalaus asettuu johonkin asentoon. Käsityöläisyys-luonnehdinta
on helppo nähdä vastalauseena sille ajattelutavalle, joka korostaa taiteen
ja ei-taiteen välistä rajaa. Näin Räisänen lähenee varhaisempaa aikaan,
jossa taito ja taide eivät olleet eriytyneet omiksi sfääreikseen.
Taiteilija kommentoi itse asiaa seuraavasti: "Kaikki harrastukset liittyvät
toisiinsa ja maalaamiseen. Minulle maalaamisessa on tosi paljon samaa
kuin ruuan laitossa ja levyjen miksaamisessa. Ja pidän myös maalauksen
hiekkalaatikkoefektistä. Koulussa pidin paljon kemiasta ja historiasta.
Nämä elementit tulevat esiin koko ajan kun maalaan. Kemia materiaaleissa
ja historia (ja myös urheilu) aiheissa." Edellinen liittää Janne Räisäsen
mielenkiintoisesti siihen historialliseen jatkumoon, joka alkoi jo renessanssin
aikakautena. Esimerkiksi taidehistorioitsija Moshe Barasch huomauttaa
siitä, miten kyseisenä aikakautena mekaaniset taidot ja taiteelliset taidot
alkoivat eriytyä toisistaan. Tällöin taidemaalarista tuli runoilijan tai
tiedemiehen kaltainen uutta luova yksilö. Räisänen keinuttaa korkean ja
ylevän taiteen venettä tietysti myös jälkimodernina taiteilijana, joka
on tosin viime aikoina ollut kiinnostunut modernismista.
Modernismin houkutus on Räisäselle ehkä osoitus hänen avomielisyydestään
taiteen suhteen. Samaa avoimuutta kuvastaa se, miten hän on uransa alkuvaiheista
saakka korostanut enemmän taiteensa juuria musiikissa ja muissa kulttuureissa
kuin tiukkapipoisessa kuvataidekontekstissa. Räisäselle esimerkiksi tennistossut
ovat äärimmäisen vakava asia ja hänen nykyinen suosikkikauppansa on Adidas
Superstore Berliinissä. Kyseinen kaupunki kuuluu muutenkin hänen suosikkeihinsa
ja sen vilkkaus inspiroi häntä. Kansainvälisyys on taiteilijalle muutenkin
tärkeää ja omasta suomalaisuudestaan Räisänen on sanonut seuraavaa: "En
ole ikinä pitänyt suomalaisesta musiikista, en ole tutustunut suomalaiseen
kirjallisuuteen. En tiedä olenko siitä ylpeä vai en. En ylipäätään pidä
ajatuksesta 'suomalaisuudesta'. Monesti tuntuu, että olen väärässä paikassa."
Kohtuuttomuus on Räisäsen strategioista hykerryttävin. Kohtuullisuuden,
harkinnan ja "hyvän" maun horjuttaminen on taiteilijalle moraalinen hyve.
Räisäsen suvaitsevaisuus erilaisia tekemisen tapoja ja tyylejä kohtaan
tuo mieleen Sigmund Freudin, joka on korkeassa maineessa varhaistuotantonsa
sisäisten ristiriitojen sietäjänä. Räisänen kirjoittaa itse seuraavaa:
" Yksi tärkeä asia on myös suvaitsevaisuus muita ihmisiä sekä omaa maalausta
kohtaan. Se antaa itselle vapaat kädet käsitellä mitä asioita vain. Itseään
voi ruoskia vaikka huumorilla. Ei saa ottaa itseään myöskään liian vakavasti."
Öljyn ja Fairy-astiapesuaineen yhdistelmä oli Dump Site of the Dawnin
(2006) lähtökohta. Pensseleiden puhdistamisesta liikkeelle lähtenyt yhdistelmä
toi mukanaan kiinnostavan läpikuultavuus-efektin, jota taiteilija todentaa
ennakkoluulottomuuttaan. Maalaus on itsessään sangen yksinkertainen, sillä
se muodostuu toistuvista pyörteistä, jotka muodostavat mustien lumipallojen
keon.
Janne Räisäsen teosnimistä voisi kirjoittaa pitkään, sillä ne muodostavat
oman taiteellisen ulottuvuutensa, joka paljastaa taiteilijan rakkauden
kielipelejä ja sanaleikkejä kohtaan. Vai mitä pidätte teoksista nimeltä
Nunnaluostarin tuulilasi (2007), Itching & Bitching (2007)ja Cherry Pachaboys
(2007) - vain muutamia viimeaikaisia mainitakseni? Räisänen antaa nimillä
johtolankoja maalauksiensa katsojille, mutta teosnimet toimivat myös omana
kirjallisena lajinaan, jolloin taiteilija tekee pesäeroa modernistiseen
maalauksien nimettömyyteen. Lisäksi nimien huumori valaisee entisestään
sitä visuaalista huumoria, joka ilmenee Räisäsen teoksissa tavan takaa.
Räisäsen huumori on usein mustaa ja ilkikurista, eikä hän kaihda myöskään
seksiä teostensa aiheena. 1990-lvun loppupuolella toistuva sivuteema hänen
teoksissaan oli valtava-kiveksinen tikku-ukko, joka löytyi monista maalauksista
yksityiskohtana. Kyseessä ei ollut maalarin alter ego, vaan pikemmin jotakin
mikä muistuttaa tv-sarjojen vakiohahmoja, joita kohtaamme jokaisessa osassa
ja joiden elämä on meille tärkeää ja merkityksellistä.
Vuonna 2002 Räisänen aloitti työskentelyn paperille, mikä yhdessä tekstiosuuksien
kanssa vapautti hänen työskentelyään. Mitä Räisäsen teoksissa on aiheena?
Musiikki, elokuvat, muut taiteilijat, Kolmas valtakunta, jalkapallo. Fanittaako
Räisänen sitten näitä asioita? Ei kaikkia, mutta osaa kyllä. Hän on kelpo
fani siinä suhteessa, että hän ilmoittaa vapautuneesti ja avoimesti sen
keitä hän ihailee tai arvostaa. Hän on myös harvoja tuntemiani taiteilijoita,
jotka pystyvät arvioimaan objektiivisesti muiden töitä ja arvostamaan
hyvinkin erilaisia tekemisen tapoja kuin omaansa. Tästä johtuen hän on
pidetty opettaja, joka on kiinnostunut auttamaan taideopiskelijoita löytämään
oman tyylinsä tyrkyttämättä omaansa. Räisäsen kyky ymmärtää monenlais
tyylejä näkyy myös siinä, miten hänen omat teoksensa vaihtelevat hyvin
barokkisista melkeinpä monokromaattisiin. Lisäksi aiheet vaihtelevat melkoisesti.
Välillä taiteilija on maalannut kuuluisia jalkapalloilijoita, jokin aika
sitten syntyi erilaisia natseja esittäviä maalauksia ja syksyllä 2007
Räisänen on tehnyt sarjan kynttilöitä esittäviä teoksia.
Oma lukunsa ovat Räisäsen taidehistoriaan ja nykytaiteeseen liittyvät
maalaukset. Gangbang mit Wolfgang viittaa tietysti saksalaiseen taiteiljaan
Wolfgang Tillmannsiin alastomine miehineen, ja eräässä maalauksessa lukee
half ronson, joka viittaa ruotsalaiseen taiteilijaan Rolf Hansoniin. Minulla
on ollut kunnia katsoa vierestä, kun Janne on aloittanut roomalaisessa
museossa piirtämään renessanssi-veistosta. Tulos oli samanaikaisesti täyttä
Räisästä renessanssikuva-aiheessa. Freestyle- linja on toiminut taiteilijan
tekemisessä. Räisäsen käsityöläisyys näkyy jo teosnimissäkin, esimerkiksi
Side Effects of Acrylic, Marker and oil on canvas (2006) on tutkielma
akryylistä, öljymaalista ja tussista kankaalla. Taiteilija on halunnut
pohtia näiden materiaalien kohtaamista ja sitä mitä tässä prosessissa
on syntynyt. Räisäsen käsityöläisyydessä on jotakin samaa kuin suomalaisen
kuvanveistäjän Kain Tapperin (1930-2004), joka otti palan puuta ja alkoi
raapia sitä, ja sai aikaan erittäin kiehtovia vaikutelmia. Räisänen ottaa
maalauspohjan ja aloittaa sen manipuloinnin samanlaisella innolla ja intohimolla
kuin kuvanveistäjä-kollegansa. Ainakin molemmat herrat ovat sen verran
charmikkaita, että vaikkei tietäisi kuka henkilö on, tietää että kyseessä
on Joku.
Janne Räisäsen maalaukset muodostavat joukon monipuolisia fantasioita,
jotka muuttuvat materiaalisuudessaan kouriintuntuviksi. Räisäsen tuotanto
on monipuolisuudessaan huisi, sillä hän on tehnyt myös kolmiulotteisia
veistoksia ja välillä myös maalauksissa on ollut reliefimäisiä osia. Lisäksi
tulevat performanssit ja Räisäsen syystä kuuluisat ripustukset. Räisänen
on monien taiteilijoiden luottoripustaja, sillä hänen ripustussilmänsä
on legendaarinen. Räisänen pystyy katsomaan teoksia niin objektiivisesti,
että ripustettavat teokset tuntuvat syntyvän uudestaan. Räisänen on taas
tehnyt taikojaan ja tuonut ripustettujen teoksien merkityksiä näkyviin.
Taiteilija summaa itsensä seuraavasti: " tykkään tosi paljon kaikesta
pinnallisesta. Niihin uppoutumalla joutuu tosi syviin vesiin.
En osaa uida, mutta siellä saa uida rauhassa. Eikä huku." Hukkumattomuus
on selviö, sillä lahjakkuus kannattelee taiteilijaa kuin korkkia.
Juha-Heikki Tihinen
Tutustuin Janne Räisäseen (1971) sillä tavalla, että menin voimakkaassa humalassa kehumaan hänen esikoisnäyttelyään, minkä olisin voinut tehdä selvinkin päin. Tapahtuma-ajankohta oli 1990-luvun puoliväli ja olemme edelleen ystäviä. Räisäsen maalaukset ovat olleet koko ajan melkoisten muutosten kourissa, mutta ne vetoavat minuun edelleen vastustamattomalla tavalla, joka muistuttaa ihastumista. Jannen maalaukset ovat hauskoja, fiksuja ja ehdottoman seksikkäitä. Niiden houkuttelevuus perustuu niiden hurmaavaan avoimuuteen ja monipuolisiin ulkoasuihin. Räisänen kuvaa itse ystävyyden merkitystä seuraavasti: " Pidän myös siitä, että minulla on ystäviä ympärillä, kotona ja muualla. Minna on tärkeä hahmo ja paras kaveri. Karismaattisilta ystäviltäni (ja ystävistä) saan paljon vaikutteita työskentelyyni. Kaverit on parasta mitä voi olla."
Räisänen on tiheiden taideteosten tekijä, sillä Räisäsen maalaukset pullistelevat erilaisia merkityksiä. Esimerkistä käy I Enjoy My Minimal (2006) viittaa taiteilijan mukaan minimal techno -musiikkiin, mutta se on mahdollista tulkita myös ironiseksi (?) kommentiksi Räisäsen oman maalaustyylin runsaudesta. Hänen teoksensa tunnistaa kyllä poikkeuksetta, mutta mihin tämä tunnistaminen perustuu, onkin jo monimutkaisempi kysymys. Periaatteessa hän ammentaa ekspressiivisestä maalausperinteestä ja 1970-luvulla alkunsa saaneesta bad painting -tyylistä, jonka tunnetuimmat nimet David Salle, Jean-Michel Basquiat ja Julian Schnabel sekoittelivat teoksissaan korkeaa ja matalaa kulttuuria huonolla-hyvällä maulla. Räisänen on ennättänyt 1990-luvulla mukaan pahan maalaamisen uuteen nousuun, mutta hänen työskentelynsä lähtökohdat ovat hyvin moninaisesti niin kuvataiteen, kirjallisuuden, musiikin kuin viihteen maailmoissa.
Räisänen pitää nykyään itseään ensisijaisesti käsityöläisenä ja työskentelee sen mukaisesti. Hänelle maalaukset ovat mitä suurimmassa määrin materiaalisia objekteja, joiden valmistaminen on tutustumista erilaisiin materiaaleihin. Teosten raaka-aineet ohjaavat vahvasti hänen työskentelyään, joka perustuu yrityksen ja erehdyksen logiikkaan. Taiteilija on jo pitkään lähestynyt maalauspohjiaan useasta suunnasta, joten Räisäsen kankaat kieppuvat usein ympäriinsä ja lopulta valmis maalaus asettuu johonkin asentoon. Käsityöläisyys-luonnehdinta on helppo nähdä vastalauseena sille ajattelutavalle, joka korostaa taiteen ja ei-taiteen välistä rajaa. Näin Räisänen lähenee varhaisempaa aikaan, jossa taito ja taide eivät olleet eriytyneet omiksi sfääreikseen.
Taiteilija kommentoi itse asiaa seuraavasti: "Kaikki harrastukset liittyvät toisiinsa ja maalaamiseen. Minulle maalaamisessa on tosi paljon samaa kuin ruuan laitossa ja levyjen miksaamisessa. Ja pidän myös maalauksen hiekkalaatikkoefektistä. Koulussa pidin paljon kemiasta ja historiasta. Nämä elementit tulevat esiin koko ajan kun maalaan. Kemia materiaaleissa ja historia (ja myös urheilu) aiheissa." Edellinen liittää Janne Räisäsen mielenkiintoisesti siihen historialliseen jatkumoon, joka alkoi jo renessanssin aikakautena. Esimerkiksi taidehistorioitsija Moshe Barasch huomauttaa siitä, miten kyseisenä aikakautena mekaaniset taidot ja taiteelliset taidot alkoivat eriytyä toisistaan. Tällöin taidemaalarista tuli runoilijan tai tiedemiehen kaltainen uutta luova yksilö. Räisänen keinuttaa korkean ja ylevän taiteen venettä tietysti myös jälkimodernina taiteilijana, joka on tosin viime aikoina ollut kiinnostunut modernismista.
Modernismin houkutus on Räisäselle ehkä osoitus hänen avomielisyydestään taiteen suhteen. Samaa avoimuutta kuvastaa se, miten hän on uransa alkuvaiheista saakka korostanut enemmän taiteensa juuria musiikissa ja muissa kulttuureissa kuin tiukkapipoisessa kuvataidekontekstissa. Räisäselle esimerkiksi tennistossut ovat äärimmäisen vakava asia ja hänen nykyinen suosikkikauppansa on Adidas Superstore Berliinissä. Kyseinen kaupunki kuuluu muutenkin hänen suosikkeihinsa ja sen vilkkaus inspiroi häntä. Kansainvälisyys on taiteilijalle muutenkin tärkeää ja omasta suomalaisuudestaan Räisänen on sanonut seuraavaa: "En ole ikinä pitänyt suomalaisesta musiikista, en ole tutustunut suomalaiseen kirjallisuuteen. En tiedä olenko siitä ylpeä vai en. En ylipäätään pidä ajatuksesta 'suomalaisuudesta'. Monesti tuntuu, että olen väärässä paikassa."
Kohtuuttomuus on Räisäsen strategioista hykerryttävin. Kohtuullisuuden, harkinnan ja "hyvän" maun horjuttaminen on taiteilijalle moraalinen hyve. Räisäsen suvaitsevaisuus erilaisia tekemisen tapoja ja tyylejä kohtaan tuo mieleen Sigmund Freudin, joka on korkeassa maineessa varhaistuotantonsa sisäisten ristiriitojen sietäjänä. Räisänen kirjoittaa itse seuraavaa: " Yksi tärkeä asia on myös suvaitsevaisuus muita ihmisiä sekä omaa maalausta kohtaan. Se antaa itselle vapaat kädet käsitellä mitä asioita vain. Itseään voi ruoskia vaikka huumorilla. Ei saa ottaa itseään myöskään liian vakavasti." Öljyn ja Fairy-astiapesuaineen yhdistelmä oli Dump Site of the Dawnin (2006) lähtökohta. Pensseleiden puhdistamisesta liikkeelle lähtenyt yhdistelmä toi mukanaan kiinnostavan läpikuultavuus-efektin, jota taiteilija todentaa ennakkoluulottomuuttaan. Maalaus on itsessään sangen yksinkertainen, sillä se muodostuu toistuvista pyörteistä, jotka muodostavat mustien lumipallojen keon.
Janne Räisäsen teosnimistä voisi kirjoittaa pitkään, sillä ne muodostavat oman taiteellisen ulottuvuutensa, joka paljastaa taiteilijan rakkauden kielipelejä ja sanaleikkejä kohtaan. Vai mitä pidätte teoksista nimeltä Nunnaluostarin tuulilasi (2007), Itching & Bitching (2007)ja Cherry Pachaboys (2007) - vain muutamia viimeaikaisia mainitakseni? Räisänen antaa nimillä johtolankoja maalauksiensa katsojille, mutta teosnimet toimivat myös omana kirjallisena lajinaan, jolloin taiteilija tekee pesäeroa modernistiseen maalauksien nimettömyyteen. Lisäksi nimien huumori valaisee entisestään sitä visuaalista huumoria, joka ilmenee Räisäsen teoksissa tavan takaa. Räisäsen huumori on usein mustaa ja ilkikurista, eikä hän kaihda myöskään seksiä teostensa aiheena. 1990-lvun loppupuolella toistuva sivuteema hänen teoksissaan oli valtava-kiveksinen tikku-ukko, joka löytyi monista maalauksista yksityiskohtana. Kyseessä ei ollut maalarin alter ego, vaan pikemmin jotakin mikä muistuttaa tv-sarjojen vakiohahmoja, joita kohtaamme jokaisessa osassa ja joiden elämä on meille tärkeää ja merkityksellistä.
Vuonna 2002 Räisänen aloitti työskentelyn paperille, mikä yhdessä tekstiosuuksien kanssa vapautti hänen työskentelyään. Mitä Räisäsen teoksissa on aiheena? Musiikki, elokuvat, muut taiteilijat, Kolmas valtakunta, jalkapallo. Fanittaako Räisänen sitten näitä asioita? Ei kaikkia, mutta osaa kyllä. Hän on kelpo fani siinä suhteessa, että hän ilmoittaa vapautuneesti ja avoimesti sen keitä hän ihailee tai arvostaa. Hän on myös harvoja tuntemiani taiteilijoita, jotka pystyvät arvioimaan objektiivisesti muiden töitä ja arvostamaan hyvinkin erilaisia tekemisen tapoja kuin omaansa. Tästä johtuen hän on pidetty opettaja, joka on kiinnostunut auttamaan taideopiskelijoita löytämään oman tyylinsä tyrkyttämättä omaansa. Räisäsen kyky ymmärtää monenlais tyylejä näkyy myös siinä, miten hänen omat teoksensa vaihtelevat hyvin barokkisista melkeinpä monokromaattisiin. Lisäksi aiheet vaihtelevat melkoisesti. Välillä taiteilija on maalannut kuuluisia jalkapalloilijoita, jokin aika sitten syntyi erilaisia natseja esittäviä maalauksia ja syksyllä 2007 Räisänen on tehnyt sarjan kynttilöitä esittäviä teoksia.
Oma lukunsa ovat Räisäsen taidehistoriaan ja nykytaiteeseen liittyvät maalaukset. Gangbang mit Wolfgang viittaa tietysti saksalaiseen taiteiljaan Wolfgang Tillmannsiin alastomine miehineen, ja eräässä maalauksessa lukee half ronson, joka viittaa ruotsalaiseen taiteilijaan Rolf Hansoniin. Minulla on ollut kunnia katsoa vierestä, kun Janne on aloittanut roomalaisessa museossa piirtämään renessanssi-veistosta. Tulos oli samanaikaisesti täyttä Räisästä renessanssikuva-aiheessa. Freestyle- linja on toiminut taiteilijan tekemisessä. Räisäsen käsityöläisyys näkyy jo teosnimissäkin, esimerkiksi Side Effects of Acrylic, Marker and oil on canvas (2006) on tutkielma akryylistä, öljymaalista ja tussista kankaalla. Taiteilija on halunnut pohtia näiden materiaalien kohtaamista ja sitä mitä tässä prosessissa on syntynyt. Räisäsen käsityöläisyydessä on jotakin samaa kuin suomalaisen kuvanveistäjän Kain Tapperin (1930-2004), joka otti palan puuta ja alkoi raapia sitä, ja sai aikaan erittäin kiehtovia vaikutelmia. Räisänen ottaa maalauspohjan ja aloittaa sen manipuloinnin samanlaisella innolla ja intohimolla kuin kuvanveistäjä-kollegansa. Ainakin molemmat herrat ovat sen verran charmikkaita, että vaikkei tietäisi kuka henkilö on, tietää että kyseessä on Joku.
Janne Räisäsen maalaukset muodostavat joukon monipuolisia fantasioita, jotka muuttuvat materiaalisuudessaan kouriintuntuviksi. Räisäsen tuotanto on monipuolisuudessaan huisi, sillä hän on tehnyt myös kolmiulotteisia veistoksia ja välillä myös maalauksissa on ollut reliefimäisiä osia. Lisäksi tulevat performanssit ja Räisäsen syystä kuuluisat ripustukset. Räisänen on monien taiteilijoiden luottoripustaja, sillä hänen ripustussilmänsä on legendaarinen. Räisänen pystyy katsomaan teoksia niin objektiivisesti, että ripustettavat teokset tuntuvat syntyvän uudestaan. Räisänen on taas tehnyt taikojaan ja tuonut ripustettujen teoksien merkityksiä näkyviin.
Taiteilija summaa itsensä seuraavasti: " tykkään tosi paljon kaikesta pinnallisesta. Niihin uppoutumalla joutuu tosi syviin vesiin.
En osaa uida, mutta siellä saa uida rauhassa. Eikä huku." Hukkumattomuus on selviö, sillä lahjakkuus kannattelee taiteilijaa kuin korkkia.
Juha-Heikki Tihinen
Orange Kounty, 2007, oil on canvas, 40 x 40 cm
9 Nov, 2007, oil on canvas, 40 x 40 cm
4HADHDTV, 2007, pencil and oil on canvas, 41 x 41 cm
Formula, 2006, oil on canvas, 40 x 40 cm
New American Football, 2007, oil on canvas, 41 x 41 cm
Blue Eyed Invasion, 2007, oil on canvas, 38 x 38 cm
Banana on Ice, 2006, oil on canvas, 40 x 40 cm
Kortex Willer, 2007, pencil and oil pastel on canvas, 41 x 41 cm
Cherry Pachaboys, 2007, oil on canvas, 40 x 40 cm
Camouflage, 2002-2006, alkyd and oil on canvas, 46 x 55 cm
Jesus Terrorists from Moskow Disco, 2006, oil on canvas, 27 x 31 cm
Dump Site of the Dawn (Aamuruskon kaatopaikka), 2006, oil on canvas, 35 x 35 cm
Officer, 2006, oil on canvas, 35 x 35 cm
Mete-Ori, 2006, watercolour, pencil and acrylic on canvas, 26 x 19 cm
Simhallen, 2006, watercolour, ink and oil on canvas, 26 x 24 cm
Einz, 2007, oil on canvas, 40 x 18 cm
GooDevil, 2006, oil on canvas, 35 x 35 cm
Hot Pot, 2007 oil on canvas, 20 x 20 cm
Red Hundred Skinned, 2007, oil on canvas, 20 x 20 cm
Bloody Borremans, 2006, oil on canvas, 20 x 22 cm
The Enemy of Naughtiness, 2006, watercolour, alkyd and oil on canvas, 100 x 100 cm
Chancellor, 2006, oil on canvas, 18 x 25 cm
New Wellies of the Deceased, 1994-2000, oil on canvas, 136 x 40 cm
Kate Moss' Candles Put Out, 2007, acrylic, ink and oil on canvas, 250 x 175 cm
Am Brandenburger Tor, 2003-2005, oil and collage on canvas, 80 x 220 cm
I Ejoy My Minimal, 2006, oil on canvas, 91 x 120 cm
Karl- Heinz Konzeptualism ist tot, 2003, oil on canvas, 115 x 105 cm
6 Knödel, halb und halb, 2007, acrylic and oil on canvas, 175 x 250 cm
D.I.Å. (Death in Åland), 2007, oil on canvas, 145 x 220 cm
Word, Lonely Rider, 2006, acrylic and oil on canvas, 82 x 41 cm
Side Effectcs of Acrylic, Marker and oil on canvas, 2006, acrylic, ink and oil on canvas, 100 x 300 cm
